Usein kysyttyä

1. Pitääkö Flowparkiin tulijalla olla kiipeilykokemusta?

Ei tarvitse. Varusteiden käytön oppii helposti. Henkilökunta opastaa kaikki asiakkaat käyttämään kiipeilyvarusteita ennen radoille menoa. Lisäksi ennen muille kiipeilyradoille pääsyä jokaisen asiakkaan pitää osoittaa testiradalla, että osaa käyttää välineitä.

Lue lisää usein kysyttyjä kysymyksiä Flowpark Ahvenistosta.

2. Milloin maauimala on auki ja miksi sen aukioloajat vaihtelevat kesän aikana?

Ahveniston maauimala aukeaa pääsääntoisesti toukokuun puolivälissä ja on avoinna syyskuun loppupuolelle saakka. Maauimalan aukioloajat vaihtelevat kauden aikana odotetun kävijämäärän mukaisesti. Koululaisten lomasesonki on yksi suuri tekijä, joka vaikuttaa maauimalan kävijämääriin jat tästä johtuen toukokuussa sekä elokuun puolivälin jälkeen on käytössä suppeammat aukioloajat. Kesäkuun alku on yleensä keskivilkasta aikaa ja juhannuksen jälkeen alkaa kesän vilkkain aika, jolloin aukioloajat ovat pisimmillään. Jaksoittaisten aukioloaikojen avulla on tarkoitus palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman laajoilla aukioloajoilla koko kesän ajan. Voit tarkistaa voimassa olevat aukioloajat etusivulta tai aukioloajat-sivulta

3. Onko Ahvenistolla parkkipaikkoja?

Ahveniston Toimintapuistossa on reilu 100 maksutonta parkkipaikkaa. Kauniina kesäpäivänä parkkipaikka voi ruuhkautua, jolloin on suositeltavaa jättää auto vaihtoehtoisille parkkipaikoille tai saapua julkisilla kulkuvälineillä. Ahveniston Toimintapuistossa on runsaasti pyörätelineitä ja pyörätie Hämeenlinnan keskustasta tuo näppärästi lähes perille asti. Lue lisää saapumisesta Ahvenistolle ja katso vaihtoehtoiset parkkipaikat kartalta.